Takaisin blogiin

Erilainen joululahja päihitti viskipullon – sparraustuokio asiantuntijoiden kanssa herätti ajatuksia

31/1/2019
Outi Kaakkuri
Joululahja

Skillwell tarjosi asiakkailleen joululahjaksi kahden tunnin sparraustuokion Discovery Streetin kahden tuotekehityksen asiantuntijan kanssa.

Tästä innostuneena Livelaboratorion Teemu Vähä-Ruka kävi sparrattavana blogistamme aiemmin tutuksi tulleiden Markus Pelkosen ja Petteri Mustalahden luona.

Vähä-Rukan mielestä sparraustuokio joululahjana oli hauska ja erilainen idea.

– Olihan se positiivinen kokemus. Kyllä semmoiset perus konvehtirasiat ja viskipullotkin ihan mielellään ottaa, mutta tämä oli tällainen piristävä ja vähän erilainen joululahja, hän sanoo.

 

Ajatusten herättelyä

Sparraustuokio alkoi Vähä-Rukan ja Livelaboratorion liididevaajan vapaamuotoisella kuvailulla siitä, mitä heidän yrityksensä tällä hetkellä tekee, mitä he tavoittelevat tulevaisuudessa ja kuinka heidän mielestään tähän tavoitteeseen päästään. Jo pelkästään näistä aiheista virisi keskustelua helposti, joten pari tuntia kului äkkiä.

– Puhuttiin myös esimerkiksi meidän työskentelytavoista ja tiimistä eli ihan arjen tekemiseen liittyvistä jutuista. Saimme myös hyviä vinkkejä esimerkiksi rekrytoimiseen ja verkostoitumiseen liittyen.

Kahdessatunnissa sparrattavat eivät löytäneet toiminnastaan niin konkreettista haastetta, että siihen olisi voitu lähteä etsimään sopivaa työkalua tai ratkaisua. Ulkopuolinen keskusteluapu koettiin silti tervetulleeksi.

– Se oli ilman muuta hyvä sessio, koska tuli puhuttua vähän auki meidän työtapoja, ja ne nousi ajatuksissakin pintaan ihan uudella tavalla, Vähä-Ruka kertoo.

 

Fläppitaulu kovassa käytössä

Sparraajan roolissa olleen Markus Pelkosen näkökulmasta G Livelab on mielenkiintoinen startup-yritys. Oman tekemisen purkaminen ja uusien ideoiden vastaanottaminen sujuivat hänen mukaansa sparrattavilta hyvin.

Fläppitaululla vilisi teemoja esimerkiksi yrityksen visiosta, horisonteista ja arvolupauksesta, markkinaan, johtamistapoihin ja tiimin kasvattamiseen. 

– Monet näistä asioista jäävät päivätyön varjoon hyvin helposti, hän pohtii.

Esiin nousseet pulmakohdat olivat Pelkosen mukaan hyvin klassisia esimerkkejä yritysten tyypillisistä haasteista. Startup-yrityksen kohdalla kipupisteeksi nousee useimmiten resurssien niukkuus.

Kaiken kaikkkiaan myös sparraajan fiilikset olivat positiiviset tilaisuuden jälkeen.

– Olihan siinä melkoinen nippu teemoja ja ideoita, että saattoi kavereilla olla pää aika pyörällä session jälkeen. Toisaalta olen tyytyväinen, kun saimme myös vahvistettua ajatusta siitä, että heidän yrityksessään on moni asia hyvin, Pelkonen sanoo.

Sparrauksesta ja muista tuotekehitykseen liittyvistä asioista kuulet lisää globaaliin toimintaanpohjautuvassa ProducTank Jyväskylä-yhteisössä!

Jaa postaus

Lue lisää viimeaikaisista tapahtumista