Sulje ikkuna

Viihdyitkö Skillwellin blogin parissa?

Uutiskirje

Tilaa uutiskirje niin saat uudet kirjoitukset suoraan sähköpostiisi!

AWS(ome) Stories - VOL I: Elinkaarensa päässä olevan konesalin laajentaminen julkipilveen

Vanha konesali natisi liitoksistaan, eikä sen uudistaminen tuntunut enää järkevältä. Toimitusjohtaja oli ilmoittanut aikataulun - enää muutama kvartaali aikaa saada homma maaliin

Takaisin blogiin
Juha-Tapio & Jari

(Tarinan asiakasyritys on täysin fiktiivinen. Skillwell, Juha-Tapio ja Jari sen sijaan ovat totisinta totta. Toteutukset ja skenaariot pohjaavat Juha-Tapion ja Jarin tosielämän seikkailuihin.)

Olipa kerran Juha-Tapio Teno.

Juha-Tapiolla on yksi päämäärä ja intohimo ylitse muiden - hän tahtoo jakaa AWS:n eli Amazon Web Servicen ilosanomaa niin monelle yritykselle kuin mahdollista.

Eräänä päivänä Juha-Tapioon otti yhteyttä Markku, joka oli kuullut tästä taitavasta kaverista omien ystäviensä kautta. Markku itse toimi Floor4U - nimisen laattatehtaan palvelujohtajana. Tehtaalla oli tunnistettu tarpeita digitaalisille palveluille - tilaus- ja kuljetusjärjestelmä piti tuoda nykyaikaan.  Mutta Markulla oli ongelma - vanha konesali natisi liitoksistaan, eikä sen uudistaminen tuntunut enää järkevältä. Toimitusjohtaja oli ilmoittanut aikataulun - enää muutama kvartaali aikaa saada homma maaliin. Markulla oli kehitystiimi, joka oli jo alustavasti miettinyt miten tehostaa tilaus- ja kuljetusjärjestelmää sekä tehtaan operatiivista toimintaa uudella ratkaisulla. Tarvittiin uusi alusta, joka kestäisi kasvavan asiakaskuorman, tarjoaisi mahdollisuuden laajentaa myös uusia palveluita tulevaisuuden tarpeita varten sekä pystyisi palvelemaan kellonajasta riippumatta.

Markku oli vakuuttunut että juuri Juha-Tapio voisi heitä auttaa. Juha-Tapiolla oli kuitenkin hyvä ystävä, Jari Ikävalko, joka oli myöskin taitava kaveri. Niin mukaan tuli toinen huippuosaaja, enemmän on parempi kun hyviä toteutuksia kaivataan. Kaverit pistivät viisaat päänsä yhteen, istuttiin alas ja katsottiin minkälaisia tarpeita Laatta- Markulla oli. Juha-Tapio, Laatta-Markku ja Jari lähtivät ratkomaan ongelmaa. Asiakkaan tarpeita läpikäydessä kävi ilmi että pilvipalveluiden nopeus, elastisuus ja skaalautuvuus olivat ratkaisevia tekijöitä Markun haasteisiin. Floor4U:n uusien digitaalisten palveluiden osalta tehtiin päätös lähteä rakentamaan uusia palveluita Amazon pilvipalveluihin perustuen.  

Ensin sankarit perustivat tilit Floor4U:lle, ja sitten lähdettiinkin jo rakentamaan uutta ympäristöä, korkean käytettävyyden periaatteet huomioiden. Laatta-Markku oli helpottunut, kun uusi ympäristö ei vaatinut uusien koneiden tilauksia ja pitkiä asennusaikoja. Markku tunsi olonsa pitkästä aikaa toiveikkaaksi - ehkä vanhan konesalin äärimmilleen viritettyyn käyttötasoon saataisiin vihdoin helpotusta?

Juha-Tapio ja Jari lähtivät pystyttämään asiakkaalle palveluympäristöä perustuen AWS:n korkeamman tason palveluihin - Laatta-Markku ansaitsi parasta. Lähtökohtana oli rakentaa kustannustehokas ympäristö, jonka osalta haluttiin tehdä mahdollisimman vähän ‘operatiivista ylläpitotyötä’ - ei palvelimia ylläpidettäväksi, ei tuotepäivityksiä asennettavaksi.

Palveluiden pystyttämisessä hyödynnettiin CloudFormation -template pohjia, jotka ovatkin Skillwellin intohimo: se tarkoittaa infrastruktuuria koodina. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koko asiakasympäristö mallinnetaan koodina. Näin saadaan uudelleen hyödynnettäviä kokonaisuuksia palveluista.  Esimerkiksi tietokannan tai verkkojen pystytyksessä voidaan käyttää jo kertaalleen koeponnistettuja rakenteita, joka helpottaa vianselvitystä ja ympäristöjen hallintaa .
Kun ympäristö mallinnetaan koodina, pystytään rakennetuista ympäristöistä luomaan helposti kopioita: esimerkiksi myöhemmässä vaiheessa eteen tulevaa suorituskykytestausta varten. Testiympäristön kehitysversiosta voidaan tehdä helposti tuotantoympäristön tarpeita vastaava versio hyödyntämällä lähes valmiita pohjia.

Laatta-Markku oli onnellinen, kun pitkään korkeaa verenpainetta aiheuttanut projekti saatiin turvallisesti siirrettyä ammattilaisten harteille ja palveluiden pystyttäminen eteni jouhevasti! Miten tästä sitten jatkettiin eteenpäin? Jatkaako vanha konesali toimintaa pilven rinnalla? Miten käy kun Laatta-Markku innostuu Amazonin pilven muista mahdollisuuksista? Lue seuraava jakso AWS(ome) Stories seikkailuista niin saat tietää.

Seuraava jakso tulossa 29.10!

Ota yhteyttä

Kiitos! Olemme sinuun yhteydessä pian!
Tarkista pakolliset kentät (*) ja onko sähköposti kirjoitettu oikein.